Vielä muutama vuosi sitten suomalainen marjatila saattoi luottaa siihen, että sama ukrainalainen poimija palaisi tuttuun työhön kesä toisensa jälkeen. Työskentelytavat olivat hioutuneet, vuorovaikutus sujui vähin sanoin ja koko satokausi rakentui totutun rytmin varaan. Mutta ajat ovat muuttuneet – ja niin ovat tilojen toimintamallitkin.
Vuodesta 2022 alkanut muutos on kypsynyt uudenlaiseksi arjeksi, jossa työvoima on monikansallista, rekrytointikanavat hajautettuja ja työn organisointi joustavampaa. Samalla moni viljelijä huomaa, ettei vanhaan ole tarvetta palata. Tiloilla puhaltaa nyt uudet tuulet – ja ne tuovat mukanaan myös etuja.
Ukrainan sota käynnisti muutoksen – EU:n päätökset tukivat siirtymää
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan kevättalvella 2022, vaikutus suomalaiseen marjantuotantoon oli välitön. Aiemmin suurin osa poimijoista oli tullut Ukrainasta, ja monella tilalla jopa 80 prosenttia kausityöntekijöistä oli tuttuja kasvoja. Sodan vuoksi yhteydet katkesivat, ja moni jäi kotimaahansa – joko puolustamaan, suojelemaan läheisiään tai rakentamaan uutta arkea.
Tämä pakotti suomalaiset tilat muuttamaan toimintatapojaan. Samalla Euroopan unioni teki merkittävän päätöksen: ukrainalaiset saivat oikeuden työskennellä unionin alueella ilman työlupaa. Tämä helpotti tilojen rekrytointia niissä tilanteissa, joissa ukrainalaisia oli edelleen mahdollista saada – esimerkiksi Puolassa asuvista pakolaisista tai Suomessa opiskelevista.
Silti kokonaismäärä laski pysyvästi, ja viljelijöiden oli aika avata ovi uusille ratkaisuille.
Työvoiman hajauttaminen toi vakautta ja vapautta
Kriisi pakotti tilat laajentamaan rekrytointiaan. Tänä kesänä suomalaisilla pelloilla työskentelee väkeä Kazakstanista, Thaimaasta, Nepalista, Uzbekistanista ja monista muista maista. Tämä kansainvälistyminen ei ollut aluksi helppoa – kielimuureja, kulttuurieroja ja uudenlaista perehdytystä – mutta ajan myötä monilla tiloilla on huomattu: kaikki munat eivät enää ole samassa korissa.
Kun työvoima ei ole riippuvainen yhdestä maasta tai ryhmästä, syntyy uutta vakautta. Aiemmin tiloilla on joskus nähty tilanteita, joissa koko työvoima muodostui tiiviistä verkostosta, ja yksittäinen konflikti tai epäselvyys saattoi kärjistyä laajemmaksi ongelmaksi. Nyt kun ryhmät ovat hajautuneempia, tiloille ei synny samanlaista painetta tai valtasuhteita – vaan yhteistoiminta rakentuu työn ja keskinäisen ymmärryksen varaan.
Tämä ei ole pelkästään tuotannollinen etu – se on myös inhimillisesti kestävämpi asetelma.
Uutta energiaa uusilta tulijoilta
Moni uusi työntekijä on saapunut Suomeen opiskelijana tai aiempien tuttavien suosituksesta. Esimerkiksi Centria-ammattikorkeakoulussa opiskelevia nepalilaisia on työskennellyt tiloilla onnistuneesti, tuoden mukanaan sekä kielitaitoa että motivaatiota. Tämä jatkuvuus, jossa työsuhde ei katkea muutaman kuukauden jälkeen, auttaa tiloja suunnittelemaan paremmin tulevia kausia.
Uudet työntekijät tuovat myös uutta työotetta. Poimintatyö vaatii fyysistä kestävyyttä, tarkkuutta ja kykyä sopeutua vaihteleviin olosuhteisiin. Moni kansainvälinen tulija on nähnyt työn mahdollisuutena, ei pakollisena taakkana – ja se näkyy arjessa.
Suomalaiset mukana – pääasiassa myynnissä
Samalla suomalaiset ovat löytäneet paikkansa marjatilojen arjessa etenkin myynnin ja logistiikan tehtävissä. Erityisesti tänä kesänä marjanmyyjien paikoista on ollut kova kilpailu. Poimintaan suomalaisia hakeutuu yhä harvemmin, mikä ei yllätä: urakkaluonteinen, ulkotyöhön painottuva työ ei ole helppo lähtökohta ensimmäiselle kesätyölle. Silti sielläkin on nähty onnistumisia, kun työ on rytmitetty järkevästi ja ohjeistus toimii.
Kohti kestävämpää satokautta
Kun viljelijöiltä kysytään tämän hetken työvoimasta, yksi sana toistuu: tasapaino. Hajautettu, monikielinen työyhteisö saattaa vaatia enemmän järjestelyä, mutta se tuo myös rauhallisuutta ja vähentää yllätysten riskiä. Uusia työntekijöitä koulutetaan jatkuvasti, ja monet tilat pyrkivät rakentamaan vähitellen pidempiä ja toistuvia työsuhteita. Tässä kehityksessä ei olla enää reaktiivisia, vaan suunnitelmallisia.
Myös keskustelu palkkauksesta ja työehdoista on saanut uudenlaista pohjaa. Kun marjojen hinta, kaupan katteet ja työvoimakustannukset nostetaan avoimeen keskusteluun, syntyy realistinen kuva siitä, mitä kotimainen marjantuotanto vaatii.
Mitä tämä kaikki tarkoittaa kuluttajalle?
Kuluttajalle kesän marjatarjonta saattaa näyttää tutulta – torit, laatikot ja tuoreet aromit. Mutta niiden taustalla on nyt laajempi verkosto, enemmän muuttujia ja uusi, harkitumpi logiikka. Se, että marjat ovat yhä saatavilla suomalaisilta tiloilta, on tulos vuosien sopeutumisesta.
Jos jotakin voi oppia viime vuosien myllerryksestä, niin sen, että kriisi ei aina romahduta järjestelmää – joskus se rakentaa siitä kestävämmän. Marjatilat ovat nyt monimuotoisempia, joustavampia ja jopa yhteistyökykyisempiä kuin aiemmin.
Ja juuri siksi suomalainen marjasato voidaan jälleen tänä kesänä korjata – yhdessä, moneen suuntaan juurtuneen verkoston voimin.