Vaikka mustaherukan itsepoiminta sinänsä onkin helppoa ja mukavaa, tekee kokemuksesta vielä onnistuneemman se, että siihen valmistaudutaan huolellisesti. Siksi olenkin koonnut tähän artikkeliin muutaman vinkin, vastauksen yleisiin kysymyksiin, joiden avulla mustaherukan itsepoiminta Sotkamossa on mukava ja antoisa kokemus.
Omat astiat mukaan itsepoimintaan, vai tilan tarjoamat käyttöön?
Kun mustaherukkaa lähdetään Sotkamoon itse poimimaan, tulee ensimmäiseksi mieleen kysymys, tarvitaanko sinne omia astioita.
Tämä riippuu todella paljon siitä, mitä aiot herukoille poiminnan jälkeen tehdä. Omissa astioissa saat itse poimimasi mustaherukat kulkemaan kätevästi kotiin asti, mutta monet suosivat poimintaa tilan tarjoamiin astioihin ja laatikoihin. Jokin sotkamolainen herukkatila saattaa laatikoista erikseen veloittaa, mutta käsitykseni mukaan itsepoiminnan hintaan yleensä sisältyy poiminta-astioiden käyttö ja laatikot tarpeen mukaan.
Jos käytät omia astioita, valitse laakeita ja matalia, mielellään kahvallisia koppia. Tai keppoja. Monet myös haluavat poimia mustaherukat mielellään suoraan pakasterasioihin, jolloin herkän marjan käsittelykerrat jäävät mahdollisimman vähäisiksi ja marja säilyttää muotonsa ilman vaurioita.
Mustaherukan poimiminen ämpäriin on siinä mielessä huono idea, että ämpärin ollessa korkea, jäävät alimmat marjat helposti painon alle, ja musertuvat ja mehustuvat tästä johtuen. Tämä ei toki haittaa, jos teet herukoista mehua tai sosetta samantien kotiin päästyäsi, mutta mikäli aikeenasi on pakastaa mustaherukat kauniina ja kokonaisina, kannattaa laatuun kiinnittää jo tässä vaiheessa huomiota. Vaikka mustaherukka on kohtalaisen kova ja kestävä marja, on se kuitenkin kypsänä helposti hajoava ja pehmeä.
Käyttäessäsi omia astioita, huomaa että ne pitää punnita ennen itsepoiminnan aloittamista, jotta tiedetään, paljonko kokonaispainosta punnituksen yhteydessä vähennetään.
Mitä itsepoimintaan puetaan päälle? Tarvitaanko saappaita?
Parhaan kokemuksen mustaherukan itsepoiminnasta saa säänmukaisella varustuksella ja oikeanlaisilla jalkineilla. Herukka kasvaa pellolla, joten sateen jälkeisenä päivänä maa on aivan erilainen kuin pitkän kuivan kauden jälkeen. Tämä on hyvä huomioida kun valitaan itsepoimintajalkineita. Pelloilla on myös kaikenlaista luontoon kuuluvaa ötökkää ja mönkiäistä itsepoimijoiden kiusana tai ilona, joten jalkineiden kosteudenkeston lisäksi on toki hyvä kiinnittää huomiota myös niiden muuhun tekniseen suojaavuuteen.
Itsepoimintapellot ovat usein sen verran runsaasti liikennöityjä, että suurempaa vaaraa käärmeistä ei pitäisi olla, mutta esimerkiksi pienet punkit sattavat herkästi tarttua avojaloin liikkuvan iholle. Punkkitarkastus onkin hyvä tehdä, liikkuipa missäpäin Suomen luontoa hyvänsä, eikä itsepoiminta herukkatilalla tästä paljoa poikkea.
Saapuessasi itsepoimintapaikalle, tilamyymälään tai vastaavaan pisteeseen
Mustaherukan itsepoiminta alkaa lähes poikkeuksetta siitä tilanteesta, jossa saavut joko tilamyymälän pihalle, tai erikseen poimintapellolla sijaitsevalle punnitus- ja maksupisteelle.
Suurimmalla osalla tiloista punnitus ja maksu tapahtuvat yhdessä paikassa, mutta joillain suuremmilla itsepoimintatiloilla myös pelloilla on omat punnitus- ja maksupisteensä.
Tilamyymälän pihalla kerrot aikeesi tulla herukkaa itse poimimaan, saat mukaasi astiat, jollei sinulla ole omia, ja ohjeet siitä, mistä mustherukkaa aletaan poimimaan. Tässä kohtaa myös omat astiasi punnitaan, mikäli sinulla sellaisia mukana on.
Tilamyymälän pihalta tai punnituspisteeltä sinut ohjataan yleensä ystävällisesti eteenpäin. Pellot saattavat olla aivan vieressä, tai jonkin matkan päässä, joten pieni kävelymatka saattaa tulla kyseeseen. Joillekin pelloille voi myös ajaa autolla, ja joillain suuremmilla tiloilla saattaa olla jopa kuljetusta tilamyymälästä itsepoimintapaikkaan.
Pellolla sinulle näytetään paikka ja rivi, mistä saat poimia ja kerrotaan se, mihin suuntaan poiminnassa edetään. Saat mahdollisesti mukaasi myös merkin jonka jätät poiminnan päätteeksi kertomaan seuraaville poimijoille ja tilan henkilökunnalle sen, mihin asti rivissä herukkaa on poimittu, ja mistä seuraava poimija aloittaa.
Miten mustaherukkaa itse poimitaan?
Mustaherukan itsepoiminnassa on muutama tärkeä sääntö tai ohje, joita noudattamalla pääsee parhaaseen lopputulokseen niin poimijan, poimintaa tarjoavan tilan kuin seuraavan poimijankin kannalta.
Ensinnäkin itsesi kannalta on tärkeää, että poimit vain kypsää ja hyvää marjaa koriisi tai astiaasi. Raakojen herukoiden poimiminen ei ole kannattavaa, koska herukat ovat parhaimmillaan kypsinä. Myöskään homeisia, mätiä, linnun nokkimia tai muuten huonoja herukoita ei kannata koriin kerätä, vaan ne tulee nakata riviväliin, jossa ne jatkavat luonnollista kiertokulkuaan pellon ravinteeksi.
Huonojen marjojen poistaminen ei ole herukalla yhtä tärkeä toimenpide kuin esimerkiksi mansikan kohdalla, mutta fiksua on silti nakata huono marja puskasta pois. Herukkapensaat ovat kuitenkin senverran ilmavia, että huono herukka harvoin pääsee tekemään suurta tuhoa vierustovereihinsa.
Mustaherukkaa harvoin näkyy puskan päällä, joten itsepoiminnassa puskan varovainen selaaminen on tärkeää, jotta löydetään kaikki poimittavat marjat. Rehevä mustaherukkapensas kätkee usein sisälleen uskomattoman monta mustaa pallomaista marjaa.
Varo kuitenkin taittamasta herukan oksia liikaa, koska vaikka ne ovat joustavia, on mustaherukan oksa tietyllä tavalla myös herkkä hajoamaan kovin käsiteltäessä.
Kypsän mustaherukan tunnistat siitä, että sen pinta on kiiltävä, se irtoaa kevyesti kiinni ottamalla, ja se on muodoltaan suuri ja pullean pyöreä. Raa’at herukat eivät irtoa puskasta muuten kuin voimalla, ja silloinkin niihin useimmiten jää kanta vielä kiinni.
Ylikypsän herukan pinta sensijaan menee himmeäksi, menettää kimmoisuuttaan ja näyttää mutenkin kuivahtaneelta. Sellaisia ei koriin ole syytä kerätä.
Onko mustaherukan itsepoiminta raskasta?
Mustaherukan itsepoiminta on hyötyliikuntaa makeimmillaan, eikä se varsinaisesti ole raskasta siinä mielessä, että poimittavat marjat tai kannettavat keräilyastiat olisivat kovin raskaita.
Herukka kuitenkin kasvaa sekä maan rajassa että ylempänä pensaassa, josta johtuen jalat joutuvat herukkaa itse poimiessa kohtalaisen kovalle koetukselle. Toinen rasittuva paikka saattaa olla selkä, hieman yksilöllisistä ominaisuuksista ja kunkin valitsemasta poiminta-asennosta riippuen.
Millä perusteella itse poimitusta mustaherukasta maksetaan?
Mustaherukan itsepoiminnan hinta määräytyy selkeällä kaavalla:
Mustaherukan itsepoiminnan kilohinta vaihtelee tiloittain, ja usein myös satokauden mukaan niin, että herukan ollessa runsaimmillaan kilohinta on suurempi, ja marjan vähetessä myös kilohinta tippuu alaspäin. Tämä johtuu siitä, että vähäisestä herukkamäärästä saaliin keräämisen ajatellaan vievän enemmän aikaa ja näin ollen poimintakustannus (eli tässä tapauksessa itsepoimintaan käytetty vaiva) on suurempi.
Joillain marjatiloilla itsepoiminnan hinta pysyy koko kauden samana, ja parhaiten hinnasta pääseekin kärryille kun pirauttaa Sotkamossa sijaitsevalle marjatilalle ja kysyy asiaa.
Onko mustaherukan itsepoiminta Sotkamossa halvempaa kun valmiiksi poimittu herukka?
Tämä on usein moninainen kysymys. Mustaherukan itsepoiminnan kilohinta on usein halvempi kun ostetun mustaherukan hinta, mutta todellinen kustannus onkin sitten vaikeammin hahmotettavissa.
Jos herukkaa poimii tarkkaan ja hyvällä asenteella, saa helpohkosti kerättyä sopivan määrän hyvälaatuista marjaa. Mutta tähän toki menee aikaa, jolle sinänsä on myös määriteltävissä jokin hinta. Kun ynnätään oman ajan hinta, tilalle kulkemisen hinta ja vielä itse poimituista mustaherukoista maksettava kilohinta, ollaankin jo aivan toisenlaisessa summassa, verrattuna tilanteeseen jossa marjat haetaan kauppareissulla marketin edessä olevalta tiskiltä valmiiksi poimittuna.
Toinen tarkasteltava asia on itsepoimitun mustaherukan laatu. Sanonta ”kun poimii itse, saa juuri sitä mitä sattuu poimimaan” pitää hyvin paikkansa, ja joskus harjaantumattoman itsepoimijan saalista katsoessa tulee olo, että edullisemmin olisit saanut ne hyvät herukat valmiiksi poimittuna. Mutta sitten toisaalta olisi jäänyt itsepoiminnan kokemus saamatta. Sillekin on laskettava jokin arvo.
Puhtaasti kilohinnalla tarkasteltuna herukan itsepoiminnan hinta on siis edullisempi kuin valmiiksi poimitun mustaherukan. Monimutkaisesti pohdittuna olevan hinnan saakin sitten jokainen laskea itse omista lähtökohdistaan.
Mustaherukan itsepoiminta Sotkamossa alkoi kiinnostamaan – mihin menen?
marjatilat.fi verkkosivuston tarkoituksena on olla kattava hakemisto Suomen marjatiloista, myös sellaisista, joiden valikoimaan Mustaherukan itsepoiminta kuuluu. Tähän alle on listattu hakemistossa olevia sotkamolaisia marjatiloja, ja jos marjatilan nimen perässä on ”Mustaherukan itsepoiminta”, tarkoittaa se sitä, että tilalla tällainen palvelu mahdollisesti on.
Saattaa kuitenkin olla myös niin, että yhtään sotkamolaista tilaa ei hakemistossa vielä ole, jolloin sivu tästä eteenpäin näyttää vähän tyhjältä. Silloin pitänee palata Googleen katsomaan, josko sieltä löytyisi vastaus kysymykseen ”Mustaherukan itsepoiminta Sotkamo”
Ja mikäli herukat eivät vielä ole kypsiä, poimittavaa toki usein on myös muista marjoista. Esimerkiksi vadelman itsepoiminta on usein mahdollista jo ennen herukkakauden alkua. Ja jo ennen vadelmaa taas kypsyy mansikka, ja kannattaakin pohtia mansikan itsepoimintaa jos vadelma ja herukka ei vielä ole kypsää.