Mansikkatila Teuvassa -Tuoreet mansikat ja mansikkatuotteet suoraan tilalta!

Mansikkatila on yksinkertaisimmillaan teuvalainen tai Teuvassa oleva maatila jossa kasvatetaan mansikkaa joko itse poimittavaksi tai valmiiksi poimittuna myytäväksi. Monen mansikkatilan valikoimaan kuuluu mansikan lisäksi myös esimerkiksi vadelmaa, herukoita, omenaa ja hernettä. Onpa joidenkin mansikkatilojen yhteydessä myöskin majoitusta, kahvilatoimintaa, lemmikkieläimiä ja tilamyymälääkin.

Mansikkatilalta saat mansikat mahdollisimman tuoreena, yleensä samana päivänä poimittuna ja suuremmissakin erissä. Mansikkatilojen suoraan myytävät mansikat on myös yleensä kypsänä poimittu, koska tällaisten mansikoiden säilyvyysajalle ei ole asetettu niin suuria vaatimuksia kuin kauppaan rasioissa meneville. Laatikkomansikat kun yleensä käytetään, pakastetaan tai säilötään samantien ostamisen jälkeen.

Asioidessasi Teuvassa olevalla mansikkatilalla pääset myös tutustumaan kyseisen tilan toimintaan ja näet mahdollisesti itse, millä tavalla hankkimasi mansikat on tuotettu. Tämä on nykyään monelle mansikkaa suoraan mansikkatilalta ostavalle tärkeä kokemus.

Mansikkatilalla vieraillessa mukaasi saattaa tarttua mukavan kokemuksen lisäksi myös muita tilan tuotteita, mahdollisesti mansikasta valmistettuja säilykkeitä, tilan eläimistä tehtyjä lihatuotteita tai tuoreita leivonnaisia, hieman mansikkatilan valikoimasta riippuen.

Monella mansikkatilalla on tilamyymälä jossa on tilaan liittyviä tuotteita myynnissä myös kauden ulkopuolella, ja lähes poikkeuksetta jokaisella mansikkatilalla on ainakin kauden kestäessä auki oleva tilamyymälä päiväntuoreiden mansikoiden hankkimista varten.

Kun teuvalainen ostaa mansikkansa Teuvassa olevalta mansikkatilalta, on kyseessä todellinen lähiostos ilman turhia välikäsiä!

Tokihan on selvää, että joka kunnassa ei mansikkatilaa välttämättä ole, mutta koska Suomi on tuhansien järvien ja vähintään yhtä monien peltojen maa, ainakin naapurikuntaan kurkistamalla lähes poikkeuksetta jokin mansikkatila löytyy.

marjatilat.fi verkkopalvelun tarkoituksena on tuoda selkeään ja helposti löydettävään muotoon kaikki Suomen marjatilat, myös mansikkatilat.

Hakemistossa olevat teuvalaiset marjatilat löytyvät tästä alta.

Mansikka, Valmiiksi_poimittu paikassa Teuva

Päivärinteen luomutila

Osoite: Piikkiläntie 463

Sijainti: Äystössä, Teuvalla, Etelä-Pohjanmaalla

Päivärinteen luomutila on Teuvalla Äystössä sijaitseva perhetila, joka viljelee luomumansikkaa ja luomuvadelmaa. Mansikat myydään pääasiassa valmiiksi poimittuina tilalta, ja itsepoimintakin onnistuu sesongin aikana sopimuksen mukaan. Tilalla viljellään myös luomuperunaa, sipulia ja valkosipulia. Maksuvälineinä käteinen ja kortti.

Tilan tiedot on kerätty osin automaattisesti internetin julkisista lähteistä ja kunkin tilan kotisivuilta. Suosittelemme varmistamaan tietojen oikeellisuuden tilan omilta sivuilta.

Mansikka, Itsepoiminta paikassa Teuva