Mansikkatila Paimiossa -Tuoreet mansikat ja mansikkatuotteet suoraan tilalta!

Mansikkatila on yksinkertaisimmillaan paimiolainen tai Paimiossa oleva maatila jossa kasvatetaan mansikkaa joko itse poimittavaksi tai valmiiksi poimittuna myytäväksi. Monen mansikkatilan valikoimaan kuuluu mansikan lisäksi myös esimerkiksi vadelmaa, herukoita, omenaa ja hernettä. Onpa joidenkin mansikkatilojen yhteydessä myöskin majoitusta, kahvilatoimintaa, lemmikkieläimiä ja tilamyymälääkin.

Mansikkatilalta saat mansikat mahdollisimman tuoreena, yleensä samana päivänä poimittuna ja suuremmissakin erissä. Mansikkatilojen suoraan myytävät mansikat on myös yleensä kypsänä poimittu, koska tällaisten mansikoiden säilyvyysajalle ei ole asetettu niin suuria vaatimuksia kuin kauppaan rasioissa meneville. Laatikkomansikat kun yleensä käytetään, pakastetaan tai säilötään samantien ostamisen jälkeen.

Asioidessasi Paimiossa olevalla mansikkatilalla pääset myös tutustumaan kyseisen tilan toimintaan ja näet mahdollisesti itse, millä tavalla hankkimasi mansikat on tuotettu. Tämä on nykyään monelle mansikkaa suoraan mansikkatilalta ostavalle tärkeä kokemus.

Mansikkatilalla vieraillessa mukaasi saattaa tarttua mukavan kokemuksen lisäksi myös muita tilan tuotteita, mahdollisesti mansikasta valmistettuja säilykkeitä, tilan eläimistä tehtyjä lihatuotteita tai tuoreita leivonnaisia, hieman mansikkatilan valikoimasta riippuen.

Monella mansikkatilalla on tilamyymälä jossa on tilaan liittyviä tuotteita myynnissä myös kauden ulkopuolella, ja lähes poikkeuksetta jokaisella mansikkatilalla on ainakin kauden kestäessä auki oleva tilamyymälä päiväntuoreiden mansikoiden hankkimista varten.

Kun paimiolainen ostaa mansikkansa Paimiossa olevalta mansikkatilalta, on kyseessä todellinen lähiostos ilman turhia välikäsiä!

Tokihan on selvää, että joka kunnassa ei mansikkatilaa välttämättä ole, mutta koska Suomi on tuhansien järvien ja vähintään yhtä monien peltojen maa, ainakin naapurikuntaan kurkistamalla lähes poikkeuksetta jokin mansikkatila löytyy.

marjatilat.fi verkkopalvelun tarkoituksena on tuoda selkeään ja helposti löydettävään muotoon kaikki Suomen marjatilat, myös mansikkatilat.

Hakemistossa olevat Paimiolaiset marjatilat löytyvät tästä alta.

Mansikka, Valmiiksi_poimittu paikassa Paimio

Alitalon Marja

Osoite: Paattistentie 936

Sijainti: Pelaat Paattisilla, noin 20 min ajomatka Turun keskustasta, bussiyhteydet (linjat 21 & 23)

Alitalon Marja on Paattisilla toimiva mansikkatila, joka tarjoaa Polka- ja Lumottaret-lajikkeiden itsepoimintaa sekä valmiiksi poimittuja mansikoita satokaudella.

Saaren marjatila

Osoite: Kravinkuja 270

Sijainti: Paimionjokilaaksossa, noin puolivälissä Turun ja Salon väliä

Saaren marjatila tuottaa avomaan mansikkaa, hernettä, perunaa sekä musta- ja punaherukkaa tilamyymälässään Paimiossa.

Paavuoren Tila

Osoite: Paavuorentie 182

Sijainti: Sukselassa, noin 2 km Paavuorentieltä Paimion keskustasta

Paavuoren Tila on Paimiossa sijaitseva perhetila, joka viljelee mansikkaa, tarhahernettä, avomaankurkkua ja varhaisperunaa.

Mäntylän tila

Osoite:

Sijainti: Paimion alueella

Mäntylän tila Paimiossa tarjoaa mansikan itsepoimintaa ja valmiiksi poimittuja laatikoita sekä viljelee hernettä, tyrniä ja joulukuusia.

Tilojen tiedot on kerätty osin automaattisesti internetin julkisista lähteistä ja kunkin tilan kotisivuilta. Suosittelemme varmistamaan tietojen oikeellisuuden tilojen omilta sivuilta.

Mansikka, Itsepoiminta paikassa Paimio

Alanteen Tila, Paimio – Marjatila Paimiossa