Herneen itsepoiminta Raahessa olevalla pellolla on mukava tapa viettää vapaata aikaa, ja saada samalla syötäväksi purkillinen tai korillinen oikein tuoretta hernettä kylmän varalle.
Vaikka itsepoiminta sinänsä onkin helppoa ja mukavaa, tekee kokemuksesta vielä onnistuneemman se, että siihen valmistaudutaan huolellisesti. Siksi olenkin koonnut tähän artikkeliin muutaman vinkin, vastauksen yleisiin kysymyksiin, joiden avulla herneen (eli tarhaherneen) itsepoiminta Raahessa on mukava ja antoisa kokemus.
Omat astiat mukaan itsepoimintaan, vai tilan tarjoamat käyttöön?
Kun hernettä lähdetään Raaheen itse poimimaan, tulee ensimmäiseksi mieleen kysymys, tarvitaanko sinne omia astioita.
Tämä riippuu todella paljon siitä, millaisen määrän hernettä poimit, ja mitä poimitulle herneelle aiot kotiin päästyäsi tehdä. Omissa astioissa saat itse poimimasi herneet kulkemaan kätevästi kotiin asti, mutta monet suosivat poimintaa tilan tarjoamiin astioihin ja laatikoihin. Jokin raahelainen maatila saattaa laatikoista erikseen veloittaa, mutta käsitykseni mukaan itsepoiminnan hintaan yleensä sisältyy poiminta-astioiden käyttö ja laatikot tarpeen mukaan. Onpa myös näkynyt käytäntöä jossa hinnoittelu on ämpärikohtainen ja sisältää ämpärin mukaan kotiin viemisiksi.
Herneen poiminnassa astian koolla ja muodolla ei sinänsä ole väliä, sillä herne kestää hyvin käsittelyä ja sitä voi hyvin kerätä ämpärin täyteen ilman että alimmat herneet alkavat kärsiä.
Käyttäessäsi omia astioita, huomaa että ne pitää punnita ennen itsepoiminnan aloittamista jotta tiedetään, paljonko kokonaispainosta punnituksen yhteydessä vähennetään. Tämä siis silloin kun hinnoitteluperusteena on poimitun tuotteen paino. Jos taas perusteena maksulle on itse poimitun herneen tilavuus, pitää ämpärin tai astian vetoisuus tietää mielellään mahdollisimman tarkasti.
Mitä itsepoimintaan puetaan päälle? Tarvitaanko saappaita?
Parhaan kokemuksen herneen itsepoiminnasta saa säänmukaisella varustuksella ja oikeanlaisilla jalkineilla. Herne kasvaa pellolla, joten sateen jälkeisenä päivänä maa on aivan erilainen kuin pitkän kuivan kauden jälkeen. Tämä on hyvä huomioida kun valitaan itsepoimintajalkineita. Pelloilla on myös kaikenlaista luontoon kuuluvaa ötökkää ja mönkiäistä itsepoimijoiden kiusana tai ilona, joten jalkineiden kosteudenkeston lisäksi on toki hyvä kiinnittää huomiota myös niiden muuhun tekniseen suojaavuuteen.
Varsinkin tehoviljellyillä hernepelloilla herneen alla harvoin kasvaa suojaavaa ruohokerrosta, ja sateen jälkeen hernepelto saattaakin olla kurainen paikka tallustella. Tällöin kumisaappaat saattavat olla jalkineina mitä mainioimmat herneen itsepoimijan jalkaan.
Itsepoimintapellot ovat usein sen verran runsaasti liikennöityjä, että suurempaa vaaraa käärmeistä ei pitäisi olla, mutta esimerkiksi pienet punkit sattavat herkästi tarttua avojaloin liikkuvan iholle. Punkkitarkastus onkin hyvä tehdä, liikkuipa missäpäin Suomen luontoa hyvänsä, eikä itsepoiminta hernepellolla tästä paljoa poikkea.
Saapuessasi itsepoimintapaikalle, tilamyymälään tai vastaavaan pisteeseen
Herneen itsepoiminta alkaa lähes poikkeuksetta siitä tilanteesta, jossa saavut joko tilamyymälän pihalle, tai erikseen poimintapellolla sijaitsevalle punnitus- ja maksupisteelle.
Suurimmalla osalla tiloista punnitus ja maksu tapahtuvat yhdessä paikassa, mutta joillain suuremmilla itsepoimintatiloilla myös pelloilla on omat punnitus- ja maksupisteensä.
Tilamyymälän pihalla kerrot aikeesi tulla hernettä itse poimimaan, saat mukaasi astiat, jollei sinulla ole omia, ja ohjeet siitä, mistä hernettä aletaan poimimaan. Tässä kohtaa myös omat astiasi punnitaan, mikäli sinulla sellaisia mukana on.
Tilamyymälän pihalta tai punnituspisteeltä sinut ohjataan yleensä ystävällisesti eteenpäin. Pellot saattavat olla aivan vieressä, tai jonkin matkan päässä, joten pieni kävelymatka saattaa tulla kyseeseen. Joillekin pelloille voi myös ajaa autolla, ja joillain suuremmilla tiloilla on jopa jatkuvaa kuljetusta tilamyymälästä itsepoimintapisteelle.
Pellolla sinulle näytetään paikka tai alue, mistä saat poimia ja kerrotaan se, mihin suuntaan ja millä tavalla poiminnassa edetään.
Miten hernettä itse poimitaan?
Herneen itsepoiminnassa on muutama tärkeä sääntö tai ohje, joita noudattamalla pääsee parhaaseen lopputulokseen niin poimijan, poimintaa tarjoavan tilan kuin seuraavan poimijankin kannalta.
Ensinnäkin itsesi kannalta on tärkeää, että poimit vain kypsää ja hyvää hernetä koriisi tai astiaasi. Raakojen herneiden poimiminen ei ole kannattavaa, koska herneet ovat parhaimmillaan kypsinä ja mehukkaina. Myöskään homeisia, kuivia, ötökän vioittamia tai muuten huonoja herneitä ei kannata koriin kerätä, vaan ne tulee nakata pellolle, jossa ne jatkavat luonnollista kiertokulkuaan pellon ravinteeksi.
Herne harvoin näkyy kasvuston päällä suoraan, joten itsepoiminnassa puskan varovainen selaaminen on tärkeää, jotta löydetään kaikki poimittavat herneet. Rehevä hernekasvusto kätkee sisälleen uskomattoman monta pulleaa palkoa jotka harjaantunut silmä sieltä oppii löytämään.
Varo kuitenkin taittamasta herneen versoja liikaa, koska vaikka herne on joustava, on se tietyllä tavalla myös herkkä katkeamaan, eikä kasvuston turha vahingoittaminen ole kenenkään edun mukaista.
Pyri myös poimimaan jokainen löytämäsi herne tallomatta kasvustoa turhaan, sillä useimmiten herne kerätään kerralla, eikä samaa kasvustoa tulla enää noukkimaan uudelleen hetken päästä.
Onko herneen itsepoiminta raskasta?
Herneen itsepoiminta on hyötyliikuntaa vihreimmillän, eikä se varsinaisesti ole raskasta siinä mielessä, että poimittavat herneenpalot tai kannettavat keräilyastiat olisivat kovin raskaita.
Herne kuitenkin kasvaa maan rajassa matalissa kasvustoissa, josta johtuen jalat joutuvat hernettä itse poimiessa kohtalaisen kovalle koetukselle. Toinen rasittuva paikka saattaa olla selkä, hieman yksilöllisistä ominaisuuksista ja kunkin valitsemasta poiminta-asennosta riippuen.
Millä perusteella itse poimitusta herneestä maksetaan?
Herneen itsepoiminnan hinta määräytyy selkeällä kaavalla:
Herneen itsepoiminnan hinta vaihtelee tiloittain, ja usein myös satokauden mukaan niin, että herneen ollessa runsaimmillaan hinta on suurempi, ja herneen määrän vähetessä myös yksikköhinta tippuu alaspäin. Tämä johtuu siitä, että vähäisestä hernemäärästä saaliin keräämisen ajatellaan vievän enemmän aikaa ja näin ollen poimintakustannus (eli tässä tapauksessa itsepoimintaan käytetty vaiva) on suurempi.
Joillain maatiloilla itsepoiminnan hinta pysyy koko kauden samana, ja parhaiten hinnasta pääseekin kärryille kun pirauttaa Raahessa sijaitsevalle tilalle ja kysyy asiaa.
Onko herneen itsepoiminta Raahessa halvempaa kun valmiiksi poimittu herne?
Tämä on usein moninainen kysymys. Herneen itsepoiminnan kilohinta on usein halvempi kun ostetun herneen hinta, mutta todellinen kustannus onkin sitten vaikeammin hahmotettavissa.
Jos hernettä poimii tarkkaan ja hyvällä asenteella, saa helpohkosti kerättyä sopivan määrän hyvälaatuista hernettä. Mutta tähän toki menee aikaa, jolle sinänsä on myös määriteltävissä jokin hinta. Kun ynnätään oman ajan hinta, tilalle kulkemisen hinta ja vielä herneistä maksettava yksikköhinta, ollaankin jo aivan toisenlaisessa summassa, verrattuna tilanteeseen jossa herneet haetaan kauppareissulla marketin edessä olevalta tiskiltä valmiiksi poimittuna.
Toinen tarkasteltava asia on itsepoimitun herneen laatu. Sanonta ”kun poimii itse, saa juuri sitä mitä sattuu poimimaan” pitää hyvin paikkansa, ja joskus harjaantumattoman itsepoimijan saalista katsoessa tulee olo, että edullisemmin olisit saanut ne hyvät herneet valmiiksi poimittuna. Mutta sitten toisaalta olisi jäänyt itsepoiminnan kokemus saamatta. Sillekin on laskettava jokin arvo.
Puhtaasti yksikköhinnalla tarkasteltuna herneen itsepoiminnan hinta on siis edullisempi kuin valmiiksi poimitun herneen. Monimutkaisesti pohdittuna olevan hinnan saakin sitten jokainen laskea itse omista lähtökohdistaan.
Herneen itsepoiminta Raahessa alkoi kiinnostamaan – mihin menen?
marjatilat.fi verkkosivuston tarkoituksena on olla kattava hakemisto Suomen marjatiloista, myös sellaisista, joiden valikoimaan Herneen itsepoiminta kuuluu. Tähän alle on listattu hakemistossa olevia raahelaisia marjatiloja, ja jos marjatilan nimen perässä on ”Herneen itsepoiminta” tai ”Tarhaherneen itsepoiminta”, tarkoittaa se sitä, että tilalla tällainen palvelu mahdollisesti on.
Saattaa kuitenkin olla myös niin, että yhtään raahelaista tilaa ei hakemistossa vielä ole, jolloin sivu tästä eteenpäin näyttää vähän tyhjältä. Silloin pitänee palata Googleen katsomaan, josko sieltä löytyisi vastaus kysymykseen ”Herneen itsepoiminta Raahe”
Ja mikäli herneet ovat tältä vuodelta loppu, poimittavaa toki usein on myös muista tuotteista. Esimerkiksi vadelman itsepoiminta ja mustaherukan itsepoiminta saattavat vielä olla mahdollisia.