Frans Eerikin tila on Pertunmaan Mansikkamäellä sijaitseva maatila jonka valikoimaan kuuluvat esimerkiksi Mansikka, Vadelma.
Frans Eerikin tilan oma kuvaus toiminnasta
Frans-Eerikin tila on saanut alkunsa jo 1800-luvulla ja on monien perinteisten maatilojen mukana 1900-luvulla elänyt ajan hengessä. 2000-luvun alussa mietittiin puiden istuttamista peltoihin, mutta päädyttiin kunnioittamaan edellisten sukupolvien pellon raivaustyötä ja aloitettiin raparperien ja marjojen viljely. Tule paikan päälle. Meiltä aina saa marjoja.
Frans Eerikin tila – yhteystiedot
Osoite | Mansikkamäentie 697 |
Postinumero ja toimipaikka | 19420 Mansikkamäki |
Kotisivut | http://www.frans-eerikintila.fi/ |
| |
https://www.facebook.com/Franseerik/ | |
Tuote- ja palveluvalikoima
Tuotteet valmiiksi kerättynä | Mansikka, Vadelma |
Tuotteet itsepoimien | Vadelman itsepoiminta |
Muut palvelut |
Marjatilan Frans Eerikin tila tiedot on lisätty marjatilat.fi tilahakemistoon 8.3.2022 klo 16.55.04. Tiedot on kerätty tilan omilta kotisivuilta sekä muista internetin julkisista lähteistä.
Suomi elää maataloustuotteilla! Marjatilat ovat osa jokakesäisiä ”must go” kohteita monine tuotteineen. Marjatilat ovat yleensä kauniissa maisemissa ja tilojen myymät tuotteet ovat pääasiassa tuoreita ja hyvälaatuisia. Marjatilat.fi verkkopalvelu kokoaa yhteen helposti löydettävään paikkaan tiloja, tavoitteena olla tulevaisuudessa suomen helpoin listaus marjatiloista.